KOIRALAMMEN SÄÄNNÖT JA AJO-OHJE
SÄÄNNÖT
Koiralampi on tarkoitettu vesityöskentelyn harjoitteluun, EI koirien ulkoilutukseen. Aluetta EI ole
aidattu ja koira on aina haltijansa/omistajansa vastuulla, myös muille aiheutetusta vahingosta!
Jos mukanasi on lapsia, muista, että vastuu lapsista on aina mukana olevalla aikuisella.
Kosteikkoalue, jonka keskellä lampi sijaitsee, on noin hehtaarin kokoinen ja sitä reunustaa metsikkö,
jota voi myös käyttää harjoitteluun. Varaajan käytettävissä on soutuvene, laavu, puucee sekä
vesipiste. Lampi on matala ja siinä on savi/muta pohja ja vesikasvillisuutta.
Kosteikkoalue sijaitsee talomme pihapiirin reunalla, ja sen vieressä on sähköpaimenella aidattu
laidun, jossa on keskikesällä hevosia. Lisäksi pihassamme on sekä koira- että kanatarha, jotka usein
kiinnostavat koiria ja lapsia, joten häiriöitä riittää.
Jakkuvärkin koirametsä Oy ei vastaa koiralle tai omistajille/vuokraajille sattuneista tapaturmista tai
omaisuusvahingoista.
Pienempiä tapaturmia varten laavulta löytyy ensiapupakkaus. Hätätilanteessa soita 112.
Koska kyseessä EI ole aidattu alue, huolehdithan, että koirasi luoksetulo on kunnossa.
Kunnioita lampea ja ympäröivää luontoa. Lintujen pesimäaikaan on kiinnitettävä erityistä huomiota
siihen, ettei koiria tarkoituksellisesti ohjata / päästetä lintupoikueen perään. Lintujen ja muiden
eläinten vahingoittaminen on kielletty.
Koirat ja turvallisuus
Tulethan lammelle vain terveen koiran kanssa. Jos koirallasi on ripuli, kennelyskä, sillä on muu
tarttuva tauti tai se on muuten sairas, ota yhteyttä. Tällaisessa tapauksessa voimme vaihtaa vuorosi
toiseen ajankohtaan kuluitta. Siirto tulee tehdä viimeistään 24 tuntia ennen varauksen alkua.
Varauksen voi siirtää vain kerran. Juoksuisen nartun tuomista lammelle ei suositella.
Koiran tulee olla rokotettu kennelliiton sääntöjen mukaisesti. Alle rokotusikäisen pennun voi tuoda
oman harkinnan mukaan. Emme valvo rokotuksia emmekä sairauksia/tauteja, vaan luotamme
omistajien valveutuneisuuteen.
Lampi on matala ja siinä on savi/muta pohja ja vesikasvillisuutta, mitä lammissa normaalistikin on.
Jos koiran turkki jää likaiseksi, voi sen tarvittaessa huuhtoa vieressä olevassa vesipisteessä
puutarhaletkulla suihkuttaen.
Koiralammen alueella ei ole vielä koskaan ollut kyitä, mutta rantakäärmeitä on. Koska Pori
ympäristöineen kuuluu punkkialueeseen ja lampi on vanhaa merenpohjaa ja sijaitsee hyvin lähellä
merenrantaa, suosittelemme tarkistamaan koirasi punkkien varalta lammella käynnin jälkeen tai
huolehtimaan voimassa olevasta punkkiestosta.
Keväisin koiralammen alueella pesii vesilintuja ja toivomme, että mikäli huomaat pesän tai poikasia,
ilmoitat siitä mahdollisimman nopeasti. Merkitsemme todetut haudonnat merkkausnauhalla. Lintujen ja muiden
eläinten vahingoittaminen on kielletty.
Pidä koiraasi hyvä kontakti varsinkin ensimmäisillä kerroilla, niin näet, kuinka koirasi pysyy
hallinnassa. Muistutamme, että aluetta EI ole aidattu ja luoksetuloa kannattaa harjoitella, jotta
saat koirasi kiinni ja että se ei pääse häiritsemään pihapiirimme eläimiä.
Pysäköinti
Koska koiralammen alue rajoittuu pihapiiriimme, huolehdithan, että et sulje kulkua.
Parkkipaikkamäärä on rajattu, joten mikäli harjoittelijoita on useita, suosittehan kimppakyytejä.
Lukuun ottamatta kosteikon/lammen harjoittelualuetta, koirat on pidettävä ehdottomasti
kytkettyinä, myös pysäköintialueella!
Siisteys
Koirien jätökset kerätään pois!
Koiralammen laavulta löytyy Biohajoavia koirien kakkapusseja, kakkaroskis ja lapio.
Pihapiirin toiselta puolelta löytyy puucee. Ilmoitathan, mikäli paperi tai kuivike pääsee loppumaan.
Varatulle ajalle saapuminen ja poistuminen
Varatulle vuorolle saavutaan aikaisintaan 5 min ennen oman varauksen alkamista ja poistutaan heti
varauksen päättyessä.
Huolehdi siitä, että saat koirasi kytkettyä ennen varauksen loppumista!
Laavu ja tulenteko
Laavu on vuokraajan käytettävissä rajoituksitta. Tulen voi kuitenkin sytyttää vain, mikäli varaus on
vähintään 2 h, jotta voimme olla varmoja siitä, että tuli on myös ehtinyt sammua ennen varauksen
loppumista. Laavulta löytyy kuivia polttopuita. Laavulta löytyy muurikka, makkaratikkuja,
ja muita grillaustarvikkeita. Omien grillitikkujen veisteleminen koiralammen puista on kielletty.
Tulisijaa ei saa jättää ilman valvontaa niin kauan kunnes puut ovat täysin palaneet. Tulisijaan EI saa
kaataa vettä, muuten kuin hätätilanteessa.
Voimassa olevien metsäpalovaroitusten aikaan tulenteko laavulla on ehdottomasti kiellettyä.
Näitä ohjeita ja sääntöjä noudattamalla, saamme nauttia mukavista, onnistuneista treeneistä.
– TERVETULOA PIRTTILUOTOON –
Käyntiosoite: Pirttiluodontie 110, 28660 Pori
Porista ja Luvialta Viasvedentien kautta.
Meri-Porista Makholmantien kautta.



Kuvat aukeavat isompana uuteen välilehteen






